Ydinvoimalat tuottavat tällä hetkellä noin 10 % maailman sähköstä ja kuten tiedätkin, niiden polttoaineena käytetään yleensä uraania. Tämä raaka-aine on ollut nyt useita vuosia halvan hinnan vuoksi alituotettuna ja ydinvoima energiamuotona todella epätrendikäs. Nämä asiat näyttävät kuitenkin olevan hiljalleen muuttumassa ja uusi nousumarkkina uraanille saattaa olla jo oven takana. Voiko uraani olla koko vuosikymmenen paras sijoitusidea?
Käydään tässä kirjoituksessa läpi syitä, miksi olen itse kovin tykästynyt uraanisektoriin, ja miksi uskon sektorin olevan uuden nousumarkkinan alkutekijöissään.
Ennen kuin mennään tähän ensimmäiseen yksittäistä sektoria koskevaan sijoitusaiheiseen kirjoitukseen, niin muistutetaan ne pakolliset: Allekirjoittanut omistaa itse kourallisen eri uraanipositioita, mutta ei ole mikään selvännäkijä. KaljuKoolla ei ole tulevaisuuden ennustamisen ihmelahjaa ja kuten kaikkeen muuhunkin lukemaasi, myös tähän kirjoitukseen on syytä suhtautua kriittisesti. Lisäksi todettakoon, että KaljuKoo ei ole finanssialan ammattilainen tai minkään valtakunnan sijoitusneuvoja, eikä KaljuKoon julistuksia tule seurata sokeasti. Mitään sanomaani ei tule ottaa sijoitusneuvona. Ole siis huolellinen; tutki ja tee omat päätöksesi.
Uraanin kysyntä ja tarjonta
Vuosikymmenen paras sijoitusidea??? Kuulostaa aika kovalle väitteelle. Mistä moinen optimismi? Kaksi sanaa: Kysyntä ja tarjonta.
Uraani on siis raaka-aine, jota louhitaan maaperästä ruoaksi maailman 442 ydinreaktorille. Ydinvoimalat tarvitsevat uraania, jotta ne voivat tuottaa energiaa maailmalle. Uraanin käyttöön suunnitelluille voimaloille ei ole tällä hetkellä helppo löytää korvaavaa tuotetta ja jos ydinvoimala ei saa polttoainetta, se ei tuota mitään muuta kuin tappiota.
Tarjonta
Koko uraanisektorin potentiaalinen nousu perustuu pääosin tähän hyvin yksinkertaiseen asiaan: Uraania louhitaan (ja on louhittu jo pitkään) liian vähän. Uraanikaivoksia on laitettu jäihin taloudellisista syistä kannattamattomina (ja edellisen 12 kk aikana myös COVID:in takia).
Maailmassa on vain kourallinen aktiivisia uraanin tuottajia, suurimmat Kazakstanissa ja Kanadassa. Miksi uraanin louhijat sitten sulkevat kaivoksiaan? Koska raha.
Yhden uraanipaunan repiminen maaperästä on kallista puuhaa. Suurimmassa osassa olemassa olevista, ja suunnitteilla olevista kaivoksista, yhden uraanipaunan lapioiminen maaperästä maksaa yli 50 dollaria paunalta kun kaikki kulut otetaan huomioon. Osa suunnitelluista projekteista pyörii jopa $70 tasolla.
Kun näihin tuotantokustannuksiin yhdistetään se fakta, että uraanin hinta paunalta on pyörinyt vuodesta 2015 lähtien alle 40 dollarissa (ja tätä kirjoittaessa ~$30 paikkeilla), alkaa yhtälö näyttämään mielenkiintoiselta: Olemme siis kirjaimellisesti tilanteessa, jossa uraanin tuottajat eivät pysty aloittamaan minkäänlaista uutta tuotantoa ennen kuin uraanin hinta nousee merkittävästi ylöspäin, koska muuten homma ei olisi heille kannattavaa. Kun tähän soppaan yhdistetään suurimpien uraanintuottajien – Kazatompromin ja Camecon – kaivoksien sulkemiset COVID-tartuntojen takia, on uraanin tarjonta melkoisen heikossa hapessa. Uraanipaunan hinta tällä hetkellä löytyy täältä: Uraanin hinta

Kysyntä
Okei, eli uraania ei tuoteta juuri nimeksikään. Ehkä sille ei ole enää kysyntää? Eikös se ydinvoima ole ihan kuoleva juttu? Ei ole.
Maailmassa on tällä hetkellä 442 ydinreaktoria, 54 rakenteilla ja yli 400 suunniteltu tai esitetty. Ydinreaktoreiden määrä on siis vain kasvussa ja vanhojen reaktoreiden käyttöikää pidennetään jatkuvasti alkuperäisestä suunnitelmasta.

Ydinvoiman käyttö siis lisääntyy kovempaa tahtia, kun vanhoja otetaan pois käytöstä. Ydinvoiman tuotanto nousee ennusteiden mukaan kymmenessä vuodessa peräti 30 % ja vuoteen 2040 mennessä peräti yli 50 %. Ja jokainen näistä uusista reaktoreista tarvitsee polttoainetta toimiakseen.

Kysyntä ja tarjonta ei kohtaa
Okei. Eli uraania on tuotettu vähenevissä määrin edelliset vuodet ja kysyntä kasvaa entisestään. Nykytahdilla uraani siis kirjaimellisesti loppuu, jos jotain ei tapahdu. Uudet uraanituotannot eivät näillä hinnoilla käynnisty, mutta kysyntä ei häviä mihinkään.
Olemme siis kuuluisan hyödykesijoittaja Rick Rulen sanoin tilanteessa, jossa:
“Uraanin hinnan on pakko nousta vähintään 50 dollariin paunalta, tai valot sammuvat.”
Tässä vaiheessa on myös hyvä ymmärtää, että ydinvoimalan pyörittämisen kustannuksista, on polttoaineen hinta aivan mitätön. Mainitsen tämän siksi, että energiantuottajan näkökulmasta ei käytännössä ole olemassa sellaista hintaa uraanille, jota ei kannattaisi maksaa, jos vaakakupin toisella puolella on voimalan sulkeminen.

Ja jos mietit, että onko tätä kamaa sitten jossain Penan liiterissä kottikärryittän varastoituna useammalle sukupolvelle, niin ei ole. Se täytyy tosin sanoa, että mitään virallista kirjaa näistä reserveistä ei oikein ole saatavilla (tai en ole ainakaan löytänyt), mutta ns. “uraani sisäpiiriläisten” käyttäytyminen kertoo tarinan varsin selvästi: Useat eri toimijat ovat ostaneet uraania spottihintaan viime aikoina täyttääkseen omat sopimustoimituksensa, minkä seurauksena uraanin spot-hinta on noussut 12 kk noin 16 %. Lisävihjeen antoi Denisonin uraaniostokset, kun he joutuivat “keräämään” ostot usealta eri toimijalta ~$30 hintaan, mikä kertoo siitä, ettei tuohon hintaan uraanin ostaminen spot-markkinasta ollut kovinkaan yksinkertaista. Varmistamattomien huhujen mukaan tarvittiin jopa 17 erillistä transaktiota.
Denison ei suinkaan ole ainoa. Alla listattu “muutama” uraanisektorin pelaajista, jotka ovat ostaneet viime aikoina fyysistä uraania, joko omien sopimuksien täyttämiseksi tai yrityksen taseeseen käteisen sijasta.
- Yellow Cake // 3 450 00 paunaa
- Boss Resources // 1 250 000 miljoonaa paunaa
- Uranium Energy Corp // 400 000 paunaa
- enCore Energy // 200 000 paunaa
- Peninsula Energy // 450 000 paunaa
En ole mikään ennustaja, mutta jos uraanin sisäpiiri ostaa tavaraa tätä tahtia, niin he tuskin uskovat uraanin hinnan ainakaan laskevan…
Syklinen markkina
Mitä ihmettä tässä on sitten oikein tapahtunut? Miten uraanin hinta voi olla vieläkin näin alhainen, jos kaikki tämä on kerran totta? Se lienee kombinaatio luonnostaan syklistä markkinaa, ihmisen psykologiaa ja paria hassua sattumaa.
Uraani – kuten monet muutkin raaka-aineet – toimivat pitkän aikavälin sykleissä. Uraanin kohdalla tämä korostuu entisestään, koska uusien tuotantojen pystyyn laittamisessa menee vuosia.
Syklinen markkina tiivistettynä:
- Kun raaka-aineen hinta pysyy tarpeeksi pitkään alhaisena, lopettaa kaivokset toiminnan kannattamattomana.
- Raaka-ainetta ei tulee enää samaa tahtia markkinoille, kuin sitä käytetään.
- Kun ollaan menty tarpeeksi pitkään alhaisen tuotannon (ja hinnan) maailmassa, alkaa raaka-aineesta tulla pula.
- Raaka-aineen hinta nousee ja se suorastaan viedään käsistä sen loppumisen pelossa.
- Hinta lähtee nousemaan tarjontahuolien realisoituessa.
- Raaka-aineen tuottajat alkavat virittelemään koneistot takaisin päälle ja uusia toimijoita nousee naftaliinista, koska toiminta on uusilla hinnoilla jälleen kannattavaa ja kaikki haluavat bileisiin.
- Ennen uuden tuotannon vauhtiin pääsyä, raaka-aineen hinta käy huipussaan.
- Uusi tuotanto saadaan käyntiin ja raaka-ainetta alkaa virrata markkinoille valtavasti.
- Hinta alkaa laskemaan, koska tuotantoa on nyt yli tarpeen.
- Homma alkaa alusta.
Uraani on tästä oikea malliesimerkki. Uraani on käynyt tämän saagan läpi kokonaisuudessaan nyt kahdesti. Viimeisin sykli oli vuodesta ~2000 vuoteen 2011, jolloin Fukushiman onnettomuus pisti hinnan viimeistään tonttiin. Alla olevasta kuvasta voidaan tutkia uraanin hintakehitystä pidemmältä aikaväliltä, mistä voi huomata nämä selkeät syklit.

Vuoden 2007 piikkiä edelsi useiden vuosien aika, kun “uraania oli loputtomasti”, eikä kaivoksien ollut enää kannattavaa toimia. Jossain vaiheessa totuus kuitenkin alkoi iskemään vasten kasvoja, ja sattuipa muuan Cigar Lake kaivos vieläpä tulvimaan vuonna 2006, kun sen piti nousta tuotantoon heti seuraavana vuonna 2007. Tarjontaa ei ollut tarpeeksi, kysyntää reilusti ja hinnat ampaisivat korkeuksiin paniikin ja ahneuden maagisessa sinfoniassa. Kuulostaako tutulta?

Ydinvoiman yleinen ilmapiiri kääntyy
Siinä missä yllä käydyt asiat ovat jo itsessään vähintäänkin mielenkiintoisia näin sijoittajan silmin, on yhtälössä mukana myös vallitseva yleisen ilmapiirin vaihdos. Kovat päästötavoitteet ilmastonmuutoksen ehkäisemiseksi ja omavaraisen energiantuotannon tarpeet ovat nostattaneet ydinvoiman osakkeita.
Siinä missä allekirjoittanut on ollut ydinvoiman vannoutunut puolestapuhuja pitkään, samaa ei voi sanoa kaikista muista. Ydinvoimaa ei olla oikein ikinä hyväksytty vihreäksi energiaksi ja esim. Saksassa tehtiin Fukushiman seurauksena melkoisen kohtalokkaita päätöksiä, jotka lisäsivät huomattavasti maakaasuun ja kivihiilen polttamista moneksi vuodeksi. No ei mennä näihin kysymyksiin tässä nyt sen tarkemmin, vaan pidetään sijoituslasit päässä.
Fakta on kuitenkin se, että ydinvoima on äärimmäisen turvallista ja CO2 päästöt olemattomat. Silti yleinen mielipide on ollut pitkään (ja on osittain toki myös edelleen) ydinvoiman suhteen todella negatiivinen. Se vaikuttaisi kuitenkin nyt olevan kääntymässä – eikä vähiten todella kovien ilmastotavoitteiden vuoksi. Pikkuhiljaa ympäri maapalloamme aletaan ymmärtämään, että koviin päästötavoitteisiin ei ole mitään mahdollisuutta päästä ilman ydinvoimaa.
Alla muutamia nostoja uutisotsikoista tämän vuoden puolelta:
- Biden laittaa ydinvoimaan dollareita
- Biden haluaa pitää nykyiset reaktorit aktiivisina
- EU pohtii ydinvoiman määrittelyä vihreäksi
- Bill Gates liputtaa ydinvoiman ja sen turvallisuuden puolesta
- Japani käynnistää reaktoreitaan uudelleen ilmastotavoitteiden takia
Joko on liian myöhäistä?
Itselläni kävi sen verran hyvä tuuri, että aloitin uraaniosakkeisiin sijoittamisen syksyllä 2020 ja olen sittemmin kasvattanut positioitani hiljalleen. Koko sektori on noussut viime joulukuusta todella rajusti ja monet osakkeet ovat poikineet jo nyt 200-300 % tuottoja hyvinkin lyhyessä ajassa. Uskallan kuitenkin väittää, että isot liikkeet ovat edelleen edessä päin. Toki matkalla tulee aivan taatusti isoja heilahduksia ja korjauksia, mutta tuskin tämä nousu tähän jää.
Vielä pari sanaa siitä, miten säälittävän pieni koko uraanisektori tällä hetkellä on. Uraanisektorin julkisten osakeyhtiöiden kokonaisarvo on ~20 miljardin dollarin paikkeilla tätä kirjoittaessa (Toukokuu 2021). Laitetaan tähän vähän perspektiiviä:
- Pelkästään Teslan markkina-arvo on ~650 miljardia dollaria
- Facebook ~900 miljardia dollaria
- Exxon Mobil ~260 miljardia
- Dogecoin ~80 miljardia (kyllä, memeksi luotu kryptovaluutta on 4 kertaa koko uraanisektorin arvoinen)
Ja muistetaan, että ydinvoimalla tuotetaan jo tällä hetkellä 10 % koko maailman sähköstä.
Edellisen härkämarkinnan huipulla uraanisektorin markkina-arvo oli ~150 miljardia dollaria (7,5 kertainen nykyhetkestä). Jos tähän haluaa yhdistellä 2000 luvun hillittömän rahan printtaamisen ja inflaation, niin ei olisi välttämättä kovin hullua ajatella, että 200 miljardia olisi helppo tavoite.
Lupaan syödä hatullisen… oliiveja (en tykkää oliiveista), jos uraanin spottihinta ei ole käynyt parin seuraavan vuoden aikana yli $50. Ja sitä liikettä seuraa tietysti koko sektori.
Eli ei, ei ole liian myöhäistä.
Sprott Physical Uranium Trust
Eikä tässä vielä kaikki. Bonuksena saimme juuri hiljattain kuulla, että Sprott Asset management ottaa haltuun Uranium Participation Corporationin rahaston ja pystyttää fyysisen uraanin rahaston. Eli Sprott tarjoaa sijoittajille välineen sijoittaa suoraan fyysiseen uraaniin. Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että UPC:n kasvaessa, se tulee ostamaan polttoainetta itse markkinoilta kuristaen tarjontaa entisestään.
Miksi tällä on sitten väliä? Kyllähän UPC on ollut markkinoilla jo ennenkin.
Sprottilla on todella vankkaa kokemusta uraanin nousumarkkinasta sekä sijoittamisesta raaka-aineisiin ylipäätään. Sprott ei ole mikään aloittelija uraanin kanssa. Sprott menestyi äärimmäisen hyvin edellisen uraanikuplan aikoihin tehden useita 10x sijoituksia ja he olivat sijoitusveneessä uraanin ollessa vasta ~$11 paunalta.
Kelataan vuoteen 2021: Sprott on kasvanut valtavasti. Sprotilla on rahastot kullalle, hopealle, platinalle ja palladiumille tavoittaen yli 200 000 sijoittajaa hoitaen 12 miljardin dollarin edestä varoja. Kun Sprott laittaa oman markkinointikoneistonsa pyörimään ja mainostaa tätä uutta instrumenttia arvometallisijoittajilleen, voi seuraukset olla mielenkiintoiset. Kun tämä yhdistetään siihen faktaan, että rahasto julkaistaan Kanadan TSX pörssin lisäksi myös Yhdysvaltojen NYSE:ssä (13x Kanadan markkina, jossa UPC on vaihdettavissa tällä hetkellä), tavoittaa tämä rahasto huomattavasti suuremman yleisön, kun nykyinen UPC.
Listautuminen NYSE:een on merkittävä uutinen niin institutionaalisten sijoittajien näkökulmasta (osalla on tiukat vaatimukset likviditeetin/pörssin suhteen) kuin pienemmän tuulipukukansankin näkökulmasta. NYSE on saatavilla yksityisille sijoittajille todella paljon laajemmin ja esim. jo legendaksi muodostunut Reddit/Robinhood-kansa pääsenee käsiksi tähän instrumenttiin, kun sen tänä kesänä (2021) on tarkoitus listautua New Yorkin pörssiin.
Yksi uusi tapa kuristaa entisestään jo valmiiksi ohuehkoa uraanin tarjontaa on kiva bonus uraanihärille. Tästä hyvä artikkeli Crux Investorissa.
PÄIVITYS 2022: Sprottin listautuminen NYSE:een on valitettavasti kaatunut, mutta Kanadan pörssiin (ja jenkeissä OTC pörssiin) listautuminen kuitenkin tapahtui ja kysyntä on ollut kovaa.
Neljä tapaa investoida uraaniin
Miten tähän pajatsoon pääsee sitten laittamaan omat eurot sisään? Tähän kirjoitukseen en lähde analysoimaan eri yhtiöitä yhtään sen tarkemmin, mutta sijoittajan silmin mahdollisesta uraanin hinnan noususta pääsee hyötymään karkeasti neljällä eri investointikohteella:
- ETF:t, jotka sisältävät laajan kattauksen uraanin tuottajia ja etsijöitä
- Hajautettu lähestymistapa pienemmällä riskillä
- Global X Uranium ETF (URA) ja NorthShore Global Uranium Mining ETF (URNM)
- Suuret tuottajat, jotka pystyvät kaivamaan uraania jo tälläkin hetkellä ylös.
- Turvallisempia vaihtoehtoja, koska tuotanto on jo olemassa.
- Kuten Cameco (CCJ) ja Kazatomprom (KAP)
- Uraanin kehittäjät (developers) ja etsijät (explorers). Yhtiöt, joilla ei ole vielä kaivosta pystyssä, eikä välttämättä edes varmistettua esiintymää.
- Isoin riski, isoin potentiaali
- Näitä onkin mistä kahlata. Etenkin Kanadan ja Australian pörssistä löytyy paljon vaihtoehtoja
- Fyysiseen uraaniin sijoittavat yhtiöt
- Eivät itse tuota tai kaiva mitään, vaan ostavat itse fyysistä matskua
- Kuten Yellow Cake (YCA) ja Sprott Physical Uranium (U.UN)
Kurkkaa allekirjoittaneen suosikkivälittäjät täältä. DEGIRO on erittäin hyvä vaihtoehto alhaisine kustannuksineen, niin osake-, kuin ETF-sijoittamiseen. DEGIROsta esim. mainitun Camecon osakkeen saa ostettua kokonaan ilman välityspalkkiota! Suosittelen tutustumaan DEGIROON tarkemmin lukemalla jutun: DEGIRO kokemuksia.
Homman ydin
Tällä hetkellä on käynnissä yleinen ilmapiirin muutos ydinvoiman käyttöä kohtaan, kun ilmastotavoitteet vaikuttaisivat olevan mahdottomia saavuttaa ilman sitä. Samaan aikaan koko uraanisektorin syklinen luonne näyttää löytäneen pohjan yli vuosikymmenen kestäneen laskusuhdanteen jälkeen.
Louhinta on ollut minimissä useita vuosia ja lisäksi COVID on hidastanut nykyistä tuotantoa entisestään. Uusien kaivoksien tuotannon käynnistäminen voi kestää vuosia ja useat toimijat ostavat uraania omiin varastoihinsa jo nyt spot-markkinasta sopimusvelvoitteiden täyttämiseksi. Täydellinen myrsky?
Jokaisessa sijoituksessa on tietysti aina riskinsä, eikä tämä ole poikkeus. Yksi Fukushima lisää ja pelko ottaa taas vallan ja voi tässä varmasti tapahtua paljon muutakin. 300 % nousu viime vuoden lopusta voi hyvinkin tarkoittaa, että tästä tullaan vielä reilusti alaspäin ennen uutta nousua.
Allekirjoittaneen mielipide kuitenkin on, että tämä laiva on vasta lähdössä satamasta. Mielestäni kysymys ei ole siitä, nouseeko uraanin hinta. Kysymys on: Milloin?
Vuosikymmenen paras sijoitusidea? Ehkä. Tutki lisää ja tee oma päätöksesi.
Uusi lukija
Hoi uusi lukija! Päädyitkö sivuilleni sattumalta ja ihmettelet mistä on oikein kyse?
Uraaniin sijoittaminen on vain yksi hyvä vaihtoehto matkalla kohti taloudellista vapautta.
Aloita lukeminen ensimmäisestä kirjoituksesta. Kaikki julkaisut löytyvät myös aikajärjestyksessä blogikirjaston puolelta. Tervetuloa klubiin!
Tarkista täältä reaaliaikainen Uraanin hinta