Keskiverto suomalaiskoti sisältää 10 000 – 50 000 esinettä. Tuota arviota käytetään monessa lähteessä, joten kai se on uskottava. Viimeisimpänä näin julistettiin uusimmassa Tiede-lehden julkaisussa (6/2020). Viisikymmentätuhatta esinettä on melko julmettu määrä tavaraa. En siihen savottaan ole lähtenyt, että laskisin omat objektini läpi, mutta tarpeettoman suuri luku se olisi omallakin kohdalla. Pelkästään astiakaappiin katsomalla pystyn osoittamaan melkoisen monta tuotetta, joita en ole käyttänyt vuosiin – tai ikinä. Miksi sitä tavaraa sitten pitää lapata niin paljon kärriin?
Omistaminen on luonnollista
Juttujen omistaminen on nykymaailmassa todella iso osa meitä itseämme ja siihen opitaan samoihin aikoihin kuin opimme kävelemään. Omistaminen on toki ihan luonnollista eläinmaailmassa. Linnulla on oma pesänsä ja ahma varastoi omat nuudelinsa puuhun jemmaan. Näissä on kuitenkin se vissi ero, että linnut ja ahmat omistavat ja puolustavat juttuja, joita ne tarvitsevat elossa pysymiseen. Ihmiselle on puolestaan kehittynyt nähtävästi loputon halu omistaa koko ajan enemmän tavaraa, vaikkei sillä olisi selviytymisen kanssa mitään tekemistä.
“Ylimääräinen” omistaminen alkoi olla ensimmäisen kerran mahdollista ~12 000 vuotta sitten, kun lajimme oppi Lähi-Idässä domestikaation jalon taidon. Ensimmäistä kertaa ikinä ihminen alkoi olla niin tehokas, että se pystyi tuottamaan juttuja (tässä tapauksessa ruokaa) reilusti oman nuotiopiirin ulkopuolelle. Maatalouden kehittyminen oli lajimme kannalta muutenkin erittäin käänteentekevä hetki, mutta se antoi kipinän myös “omistamiselle”.
Kylän kovin farmari, Masa Maanviljelijä, alkoi olla todella kuumaa kamaa Mesopotamian poikamiesmarkkinoilla. Eikä se mikään ihme ollut. Jos Masa kerran omistaa läjäpäin sikoja farmillaan, niin on hyvin todennäköistä, että tämä sikafarmari pystyy helposti elättämään perheen tai kaksi ilman minkäänlaisia ongelmia.
Masasta tulikin äkkiä koko kylän arvostetuin kaveri kaikkien ihannoidessa Masan valtavaa sikafarmia. Masalla oli kaikki kylän naiset ja kaikki kylän miehet halusivat olla kuin Masa. Aika siistiä tuo tuollainen omistaminen. Tässäkin omistamisen mallissa oli vielä varsin perusteltua himoita omistamisen perään ihan biologisista syistä: Suuri omaisuus tarkoitti parempia mahdollisuuksia jälkikasvun virittämiseen.
Tässä vaiheessa huomaan kirjoittaneeni blogiini kaksi kappaletta kuvitteellisesta mesopotamialaisesta maanviljelijästä, mutta ei anneta sen häiritä. Tämän päivän kirjoituksessa piipahdetaan hieman filosofian puolelle (ja näköjään maanviljelyn), tutustutaan materialismiin nyky-yhteiskunnassa ja miten sitä vastaan voi käydä taistoon. Ei ehkä ihan sellainen agenda, jota saatoit odottaa, mutta sinua on kyllä varoitettu!
Omistaminen aloitetaan nuorena
Nykymaailmassa omistaminen on osa meidän identiteettiämme. Tiede-lehden artikkelin (6/2020) mukaan lapset oppivat hyvissä ajoin käsitteet omistamisesta ja sanavarastoomme ilmaantuu “minun” ja “sinun” varhaisessa vaiheessa. Jopa 75 % 1,5 – 2-vuotiaista lapsista on erittäin kiintyneitä leluihinsa ja peräti 80 % lastentarhojen riidoista käydään lelujen omistajuudesta.
Siitä se sitten alkaa: omistamisen loppumaton kierre. Me kehitämme hankkimiimme asioihin omistussuhteen ja arviomme omistamamme asiat arvokkaimmiksi, kuin ne oikeasti ovatkaan. Omistusvaikutus on merkittävä tekijä kuluttamisessa ja sitä hyödynnetään aktiivisesti myös tuotteita myydessä: Auton koeajot ja takin sovitus ovat “tuoteen laadun” tarkastamisen lisäksi hetkiä, joissa kuvittelemme omistavamme tuotteen ennen ostamista. Jo pelkästään omistamisen kuvittelu lisää mielessämme tuotteen arvoa.
Nykymaailmassa materialismi ei enää oikein selity biologisella eloonjäämistaistelulla. 1678 euron iPhone tuskin auttaa ketään pysymään elossa tai takaa turvallista ympäristöä jälkikasvulle. Nykyään elämme täysin eri pelisäännöillä, kuin Masa Mesopotamiasta, puhumattakaan metsästäjä-keräilijöistä, joiden kaikki energia meni elossa pysymiseen ja lisääntymiseen. Vuonna 2020 Darwinin opit ovat kaukana menneisyydessä, kun meillä länsimaissa ihmiset pysyy elossa vaikka väkisin ja lapset syntyvät turvalliseen maailmaan, missä eloonjäämistä ei arjessa juuri tarvitse ajatella.
Saako kaupasta turvaa, statusta ja mielihyvää?
Mistä on siis oikein kyse? Mistä tämä uuden omistamisen jatkuva vimma oikein tulee? Ehkä osa periytyy edelleen sieltä Mesopotamiasta, kun omistaminen tarkoitti oikeasti parempaa mahdollisuutta elossa pysymiseen ja jälkipolvien kasvattamiseen. Suurempi syyllinen nykypäivänä lienee status. “Riittääkö minulle, enää älykello, kun kerran Prinssi Harrykin jo ajelee älysormuksella?”
Tässä valintojen maailmassa pohdimme paljon enemmän sitä, millaista tarinaa kerromme itsestämme (missä sosiaalisella medialla on monesti iso rooli), millaiseen joukkoon haluamme kuulua ja toisaalta kuinka erotumme muista. Kulutusvalinnoilla rakennamme itsellemme tietynlaista identiteettiä, oli se tietoista tai ei. Tavoittelemmepa sosioekonomisen yhteiskunnan erilaisia top-listoja brändivaatteilla tai suosiessamme Prisman vaivatonta kaikkea on -ostoskokemusta, kuluttajia olemme joka tapauksessa. Identiteettiä voi rakentaa niin kelloilla, kuin kesämökeillä.
Harvemmin meitä kuitenkaan saadaan ostamaan asioita, joita emme halua, mutta tarpeellisuus onkin sitten ihan oma lukunsa. 50 000 esinettä sisältänee aika monta palikkaa, joita emme oikeasti tarvitse. Miksi meillä sitten on ne kaikki?Â
Päänupin sisässä tapahtuu jotain erikoista, kun pääsemme shoppailun makuun. Dopamiini on aivojen palkitsemishormooni, joka saa aikaan tunteen mielihyvästä. Dopamiinia vapautuu todistettavasti aivoissa, kun ostamme itsellemme jotain uutta.
Tyydytys on kovempi, jos palkitsemme itseämme ylellisillä luksustuotteilla. Mielihyvän ja onnen tunne on yleensä vain hetkellinen, mutta se voi olla jopa koukuttavaa. Ostosriippuvaisia ihmisiä on joidenkin tutkimuksien mukaan peräti yli 5 % väestöstä, ja shoppailuriippuvuudelle on ihan oma Wikipedia artikkelinsa.
Hetkellisen mielihyvän lisäksi markkinoinnilla saadaan luotua illuusio siitä, että me tarvitsemme jotain, vaikka oikeasti kyseessä olisi vain halu. Varsinkin terveyden ja hyvinvoinnin varjolla meille myydään vaikka mitä tarpeeseen tai houkutellaan meidät tarpeen varjolla kohti onnellisempaa elämää. Tarvitsemme kahvinkeittimen, mutta haluamme sen vertailut voittaneen moccamasterin, jotta arkemme olisi kupillisen verran täydellisempää.
Me olemme myös erittäin hyviä perustelemaan itsellemme tekemiämme ostoksia. KaljuKoon olohuoneessa lepää pari vuotta sitten ostettu OLED-televisio, jonka ostin “hyvästä tarjouksesta”. Pystyin perustelemaan ostokseni itselleni todella helposti: “Tykkään kovasti leffoista ja sarjoista, joten toki tarvitsen telkkarin, joka antaa minulle parhaan nautinnon. Mustat näyttää tosi mustilta ja kuvanlaatu on aivan mieletön. Kyllähän minä olen tämän ansainnut”
Sama keskustelu pääni sisällä jatkui kauan itse ostoksen jälkeen, ja olin vahvasti sitä mieltä, että kyllä tämä juttu lisäsi onnellisuuttani huomattavasti. Mutta ollaanpa nyt ihan rehellisiä. Olisinko katsonut elokuvani aivan yhtä iloisena samankokoisesta – yli puolet halvemmasta – ruudusta? Enköhän. Onneksi sentään rahat television ostamiseen oli budjetoitu, ja kulutin siihen vain sen mitä säästämisen jälkeen oli jäänyt käteen. Mutta näin jälkikäteen ajateltuna tosi mustat mustat kohdat ei ehkä tunnukaan aivan yhtä tärkeältä.
Mitä sinä menettäisit tulipalossa?
Vuosia sitten käydessäni keskustelua tulipaloista, tuttavani kysyi minulta “mikä on arvokkain asia asunnossasi?”. Vastasin siihen automaattisesti “tietokone” ja heti perään kiekaisin “kitara”. Tuttavani tuntui olevan tässä vaiheessa paljon paremmin perillä elämästä kuin minä, ja kyseenalaisti kovasti valintani: “Mietipä uudelleen. Mitä väliä sillä on oikeasti, jos joku tietokone tai kitara palaa tulipalossa?” (Jos nyt oletetaan, että koneen kovalevyllä ei ole esimerkiksi 300 vuoden ajalta kaikki perheen valokuvat ainoana kopiona. Muista varmuuskopioida oikeasti tärkeät jutut!)
Ehkä tämä oli sellainen “valaistumisen” hetki, kun aloin tosissaan miettimään kysymystä. Eihän jonkun tietokoneen, television tai kitaran tuhoutumisella olisi oikeasti mitään merkitystä. Ne on vaan kivoja juttuja, joita saa kyllä tarpeen mukaan kaupasta lisää. Kotivakuutus (niitä harvoja vakuutuksia, joita allekirjoittaneella on) helpottaisi rahallisesti, ja itse esineen menetyksestä nyt ei suurta harmia olisi. Toki siihen tilalle joutuu mahdollisesti hankkimaan korvaavan värkin pienellä vaivalla, mutta itse objektin menetys olisi oikeasti täysin merkityksetön.
Vastaukseni vaihtui lyhyen pohdinnan jälkeen piirustuksiin. Olen vuosien saatossa tykännyt tehdä lyijykynäpiirroksia, joita on kertynyt kiitettävä määrä. Rahallinen arvo näillä on tietysti käytännössä nolla (ei niistä kukaan olisi valmis mitään maksamaan), mutta minulle niillä on arvoa. Ne on omin kätösin tehtyjä teoksia, joista pystyn näkemään oman kehitykseni piirtäjänä, ja tuntemaan jopa jonkinlaista ylpeyttä aikaansaannoksistani. Samaa en voi sanoa nahkasaappaista tai Arabian kahvimukista.
Tapahtuipa tavaroillesi mitä hyvänsä, niin muista, että tavarat eivät tee sinusta sinua.
“Jos olemme mitä omistamme, niin keitä me olemme jos emme omista mitään?”
(Shay Sayren pohdinta tutkimuksestaan, jossa Oaklandin maastopalouhreja haasteteltiin omaisuutensa menettämisestä)
Stoalaisuus apuun?
Hedonismi on filosofinen oppi, jossa nautinnon ja mielihyvän tavoittelu on kaikkein keskeisin asia elämässä. Etenkin länsimaisessa hyvinvointiyhteiskunnassa moni ihminen varmaan lokeroituu – ainakin osittain – tähän kastiin. Nautintoa ja mielihyvää hankitaan liukuhihnalta ja monesti sillä on joku rahallinen hinta, tarkoitetaan sillä sitten uutta kelloa tai kasvohoitoa. Materialismi ja loputon kuluttaminen ruokkii meille dopamiinin siivittämänä nautintoa ja mielihyvää hetkellisesti, mutta miten kestävällä pohjalla materialismin rakentama “onnellisuus” on?
Stoalaisuus (tai stoismi?) on puolestaan filosofian suuntaus, jonka eettisten ohjeiden mukaan ihmisten tulisi tavoitella hyveellisen elämän kautta onnellisuutta. Stoalaisuudessa on toki paljon muutakin sisältöä ja tämäkin filosofien porukka on tietysti yrittänyt ratkaista kaikki universumin kysymykset totuudesta, tiedosta, materiasta, sielusta ja niin edelleen. Tänään kuitenkin keskitytään stoalaisuuden “tunneteorian” puoleen.
Etenkin “myöhäisstoan” (Roomalaiset kaverit kuten Seneca, Marcus Aurelius ja Epiktetos) ajattelumaailmaan liittyi vahvasti asenne, jossa itsestään riippumattomista asioista oli turha pahoittaa mieltään. Ei ole mitään järkeä tulla vihaiseksi, jos ulkona on surkea keli, tai joku idiootti kiilaa sinun kaistalle ilman vilkkua, koska et voi näihin asioihin itse vaikuttaa.
Stoalaisten hyveitä ovat esimerkiksi mielenrauha, itsehillintä ja muiden lajitovereiden auttaminen. Ulkoiset tekijät eivät hätkähdytä stoalaisen mielenterveyttä ja he pystyvät saavuttamaan ultimaattisen päämäärän – onnellisuuden – elämällä heidän etiikkansa mukaisesti hyveellistä elämää. Stoalaisten mukaan “hyvä elämä” ei ole missään määrin riippuvaista yhteiskunnasta tai mistään ulkoisista olosuhteista, vaan se on yhtälailla kaikkien saavutettavissa.
Kuten sanottua, stoalaisuuteen liittyy pitkä rivi kaikennäköisiä oppeja ja en itsekään allekirjoita moniakaan niistä (tai edes ymmärrä). Esimerkiksi Diogenes oli niiin stoalainen, että asui tynnyrissä ja masturboi julkisesti osoittaakseen, ettei mikään ulkoinen tekijä vaikuttanut hänen elämäänsä. Stoalaisuuden oppeja ei KaljuKookaan lähde sanasta sanaan noudattamaan, mutta on tuon klubin puheissa vähän järkeäkin.
Näin palataankin päivän aiheeseen: materialismiin. En todellakaan sano, että sinun pitäisi alkaa asumaan tynnyrissä (tai tehdä minun kehotuksien mukaan ylipäätään yhtään mitään), mutta ostamiesi asioiden tarpeellisuutta kannattaa pohtia, varsinkin jos taloudelliseen riippumattomuuteen on vielä matkaa. Menojen kontrolloiminen on todella tärkeä osa taloudellista vapautta tavoitellessa, ja materialismi jarruttaa tätä matkaa huolella. Tynnyriin ei kuitenkaan tarvitse siirtyä ja kyllä ostoksistaan saa myös iloita.
Minä en ole mikään profeetta kertomaan, kuinka elämää pitäisi kenenkin elää, mutta välillä sitä kannattaa pysähtyä hetkeksi kysymään itseltään. Onnistuisiko matka – jonka määränpäänä on onnellisuus – ilman tuhannen euron älypuhelinta? Vaikka kyltymätön omaisuuden kasaaminen tarkoitti 12 000 vuotta sitten Masa Maanviljelijän kylässä paljon jälkikasvua, niin nykymaailmassa valtava kasa tavaraa on tuskin tie onneen.
Kuluta vähemmän
Täytyy sanoa kun aloin kirjoittamaan tätä, niin en ihan arvannut päätyväni tekemään näin pitkää tarinaa Masasta ja muista ystävistä. Kirjoituksessa poikettiin melko reilusti taloudellisen vapauden reseptistä ja hypättiin monta metriä filosofian puolelle. Tarinan opetus kun on tiivistettävissä aika lailla yhteen lauseeseen: “Kuluta vähemmän, onnellisuus ei tule tavarasta”.
Mahtavaa, jos kuitenkin luit koko jutun, mutta en myöskään syytä sinua, jos tämä kirjoitus ei oikein uponnut. Lisäsin tämän sooloilun seurauksena mahdollisuuden kommentointiin jokaiselle blogipostaukselle, joten laita ihmeessä viestiä alta, jos haluat lukea vastaavia kirjoituksia tulevaisuudessa (tai tämä oli sellaista soopaa, jota et ikinä enää halua nähdä).
Lopetetaan tämä pätkä “viimeiseen hyvän Rooman hallitsijan” – Marcus Aureliuksen – lainaukseen.
Elämäsi onnellisuus riippuu ajatuksiesi laadusta
Uusi lukija
Hoi uusi lukija! Päädyitkö sivuilleni sattumalta ja ihmettelet mistä on oikein kyse? Lähde KaljuKoon matkaan tavoittelemaan taloudellista vapautta ja aloita lukeminen ensimmäisestä kirjoituksesta. Kaikki julkaisut löytyvät myös aikajärjestyksessä blogikirjaston puolelta. Tervetuloa klubiin!
Hyvää matskua! Tuli luettua läpi kaikki tähän mennessä blogissa julkaistut tekstit. Perusrunko säästämisestä on hyvin jäsenneltynä kasassa ja samankaltaisin opein olen jo aiemmin pyrkinyt omaa elämääni sekä tulevaisuutta rakentamaan. Kiinnostuneena jään odottamaan lisää KaljuKoon viisauksia.
Filosofointi sopii mielestäni oikein hyvin lisämausteena blogin teemaan. Hyvä saada vähän mietittävää rinnalle, jotta ei ole pelkkää tee näin -listauksia. Spartalaisuus ja heidän karsittu elämäntapansa (yksinkertainen elämä, kuri ja itsehillintä – ei niinkään se kaikki sotiminen) voisi olla yksi vertailukohta nykyajan kulutuksen ympärillä pyörivään yhteiskuntaan.